Siirry suoraan sisältöön

Musiikkilupa taustamusiikille

Taustamusiikin käyttö tarvitsee musiikkiluvan.

Musiikkilupa on tarpeen silloin, kun musiikkia soitetaan taustamusiikkina esimerkiksi myymälöissä, odotustiloissa tai toimistotiloissa. Sitä tarvitaan, jos musiikin lähteenä on radio, televisio, tietokone, levyt tai jokin suoratoistopalvelu. Lyhyesti sanottuna luvan tarvitsee tilanteessa, jossa musiikkia soitetaan julkisesti ja se on tekijänoikeuden suojamaa. Syynä luvanvaraiseen toimintaan on se, että musiikin tekijän on saatava korvaus tekemästään työstä. Se myös mahdollistaa sen, että musiikintekijät tekevät työtään jatkossakin yhtä aktiivisesti.

Musiikkilupa ja vapaa musiikki

Musiikkilupaa ei tarvita silloin, jos kuunteleminen on yksityistä. Eli jos kuuntelet musiikkia kotioloissa kaveriporukalla, käytöstä ei tarvitse maksaa korvauksia. Ei myöskään silloin, jos jokin tilaisuus on perheen tai ystävien kesken. Tällaisia tilaisuuksia voivat olla häät, syntymäpäivät tai hautajaiset. Osa musiikista on myös niin sanottua tekijäinoikeusvapaata ja silloin siitä ei tarvitse maksaa erillistä korvausta.

Musiikkilupaa ei tarvitse, jos musiikin tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Suomessa tekijänoikeus on voimassa koko tekijän elinajan sekä sen jälkeen vielä 70 vuotta. Lisäksi on joitakin maita, joiden kanssa Teosto ja Gramex eivät tee yhteistyötä. Tällainen maa on esimerkiksi Thaimaa. Se tarkoittaa, että tämän maan musiikista ei makseta tekijänoikeusmaksuja Suomessa. Myöskään silloin, jos tekijänoikeuksien omistajat ovat päättäneet myydä musiikkiteoksen oikeudet, ei tarvitse maksaa teoksen käyttämisestä.

Musiikkiluvalla saa valtavan potentiaalin

Nykyään ei tarvitse enää tehdä erikseen sopimusta sekä Gramexin että Teoston kanssa, vaan yksi sopimus kattaa kaiken. Musiikkiluvan hankkimisella maksaa musiikin tekijöiden palkan, mutta se on myös sijoitus omaan bisnekseen. Asiakaskokemus on huomattavasti mukavampi, kun taustalla soi musiikki. Sopimuksen tekemisen jälkeen käytössä on valtava valikoima musiikkia, joka uudistuu jatkuvasti. Ja tiesithän myös sen, että musiikilla on vaikutusta myös yrityksesi brändiin?

Avainsanat: